1.11.2009

Reippahasti vain

Tänään mun piti vaihtoehtosesti joko a. mennä aamulla kirppikselle b. mennä radan toiselle puolelle kävelylle ja valokuvaamaan tai c. mennä keskustaan shoppailemaan. Varmaan arvasittekin jo, ettei mikään näistä toteutunut. Herättiin ihan ajoissa, syötiin ja sen jälkeen röhnättiin sohvalla katsoen telkkarista piirrettyjä ja eläinohjelmia. Sen jälkeen otettiin lyhyet päikkärit ja päätettiin lähteä Korkeasaareen kävelylle. Käytiin kaupasta vähän evästäkin vaikka meillä oli vain noin tunti aikaa kierrellä siellä. Päästiin porteille saakka, kun tajusin ettei mun vuosilippu olekaan lompakossa vaan kotona. Niin et kiva juttu, ei mennäkään moikkaa pikkupandaa. Sen sijaan kierreltiin rantoja pitkin takaisin metrolle. Nähtiin me sorsia, oravia, joutsenia, fasaaneja ja tikka, joten kai sekin menee eläinretkestä.

Kotona tehtiin lohta ja lohkoperunoita ja jälkkäriks Niklas paistoi meille vuoden ekat joulutortut ja mä tein meille glögiä viime vuoden jämätölkistä ja vanhaksi menneistä rusinoista. Joku saattaa muistaa, etten oo mikään joulutorttujen ylin ystävä, joten Niklas on nyt tossa vetänyt niitä aika monta ja minä yhden.

Nyt katotaan Brucea ja no, Niklas syö niitä torttuja ja juo kylmää glögiä.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

Bonuksena vielä viime viikolta kuva, kun tein sosekeittoa. Jostain syystä tää oli Niklaksesta kovin huvittavaa:

Image and video hosting by TinyPic

Ei kommentteja: