Apua, Taru eksyksissä

Mun piti oikeestaan kertoo tästä jo tuon eilisen merkinnän yhteydessä, mut koska unohdin saa tää asia nyt kunnian saada ihka oman merkintänsä.

Oltiin eilen siellä sienimetsällä ja se alue missä kierreltiin ei todellakaan ollut mikään kauhean iso. No, kaikesta huolimatta onnistuin yhdessä vaiheessa jäämään muista hiukan jälkeen, kun löysin semmosen tosi hyvän sieniapajan. Keräilin siinä sitten aikani ja ylös noustessani ketään ei näkynyt missään.

Mulla ei ollut hajuakaan mihin suuntaan muut oli lähteneet eikä tietenkään kännykkää mukana, että olisin voinut soittaa ja kysyä. Ajattelin sitten kävellä vähäsen suuntaan, jonne kuvittelin muiden todennäköisesti menneen. Kävelin kauhean ryteikön läpi ja kiipesin semmoselle matalalle mäelle ajatellen, että näen sieltä paremmin laajemman alueen. Ketään ei kuitenkaan näkynyt vaikka pyörin kuin puolukka paikallani. Kävelin sitten takaisin lähtöpaikalleni, mutta vieläkään ketään ei näkynyt.

Seuraavaksi suunnittelin käveleväni takaisin autolle, mutta hetken panikoituani en ollutkaan enää varma suunnasta. Maalailin aikani piruja puiden oksille ja olin jo vähän aikaa varma, että nyt jäi Taru yksin metsään karhujen ja hirvien syötäväksi. Pari kyyneltä vieräytettyäni keräsin itseni ja kävelin takaisin sinne mäelle, josko pojat olisi palanneet jo takaisin päin. Mut ei, ketään ei näkynyt vieläkään. Voitte varmaan kuvitella, että paniikki alkoi pikkuhiljaa iskeä. Olin ollut yksikseni varmaan puolisen tuntia (tai ainakin luulen niin. Tosin tuntui että olisin ollut sata vutta itsekseni), joten muut olisi voineet ehtiä jo vaikka minne kuvitellen mun tulevan perässä.

Nyt ei saanut hätääntyä, joten rohkeesti aloin vaan huutaa Niklasta. Huusin varmaan 5-10 minuuttia ensin hiljempaa ja lopulta niin kovaa kuin jaksoin ilman minkäänlaista vastausta. Lopulta kuulin kuitenkin tutun äänen ihan erisuunnalta, kuin olin kuvitellut. Lähdin nopsaan kohti ääntä ja pysähdyin aina välillä huutamaan uudestaan. Kohta Niklas jo olikin siinä ja helpotuksen kyynelet vierähti poskelle. Niklas oli ollut koko ajan melko lähellä autoa, just siellä minne olin meinannut yhdessä vaiheessa lähteä kävelemään, mut koska maasto oli näyttänyt niin tuntemattomalle, en ollut uskaltanut mennä sinnepäin pidemmälle. Koska oli kauheen tuulinen päivä, kukaan ei ollut alkuun kuullut mun huutoja.

Jos tästä jotain opittiin niin ainakin otan kännykän seuraavan kerran matkaan. Loppu sienireissu menikin nyt siihen, että panikoin samantien kun muut katosivat näköpiiristä. Mulla oli päässä semmonen tosi syvä ja iso huppu, joten todellisuudessa joku yleensä oli just siinä mun vieressä, mut huppu vaan peitti näkyvyyden. Melko pienikin alue onnistui näyttämään mun silmissä oudolle heti, kun olisi pitänyt löytää takaisin autolle yksin ja paniikissa. Se siitä suunnistustaidosta ja hyvästä sisäisestä kartasta. Ei tätä ihan heti uudestaan, kiitos.

Ps. Vinkatkaa mulle hyviä, luettavan arvoisia kirjoja! Sain Millenium-sarjan luettua ja myöskin ilmaiseksi saamani Himoshoppaaja kirjan (joka oli sanalla sanoen täyttä kuraa). Ostin nyt ensimmäisen osan Wallandereja ja se vaikuttaa ihan hyvälle, mut ois kiva lukee jotain muitakin kun vaan niitä.

Syksyinen kuvaähky

Oon ollu koko viimeviikon enemmän ja vähemmän flunssassa. Onni onnettomuudessa on kuitenkin ollut se, että myös Niklas on ollut kipeänä, joten ollaan saatu makailla vieretysten sängyssä koko päivä ja lueskella ja napostella kaikkea hyvää.

Siltikin sairastaminen on aika tylsää touhua pidemmän päälle, joten oli enemmän kuin kivaa lähteä pitkästä aikaa Porvooseen perjantaina. Ehdotin Niklakselle, että ois lähdetty vähän aiemmin jo ja kierrelty vanhaa kaupunkia, mut eihän me sitten päästy tarpeeksi ajoissa liikkeelle.

Porvoossa oli muuten syksy jo paljon pidemmällä kuin Helsingissä, vaikka se tuossa ihan vieressä onkin. Harmitti vähän, että unohdin lähtöhässäkässä järkkärin kotiin. Joudutte siis taas kerran tyytymään pikkukameralla otettuihin räsyihin. Jotenkin kuvaamisessa on vaan ihan erilailla fiilistä ja tulee keskityttyä rajauksiin ym. enemmän, kun kuvaa kunnon kameralla.




















Unohdinko mainita, että otin muutaman kissakuvan. Koittakaa kestää.

Jos Porvoon vanha kaupunki jäi perjantaina näkemättä, oli iloinen ylläri, kun Niklaksen äiti ehdotti lauantaina kävelyreissua sinne.












Oon ihan varma, että ihmiset ois paljon onnellisempia, jos kaikkialla ois tän näköstä.




Pakollinen kuva mun viikko sitten kotiutetuista kirppislöydöistä.






Jutta, käytiin taas kattoo sulle Klausin seinätarraa, ei ollu.


Hmm, Niklas on tässä surkeena, koska sen vanha avainkukkaro on rikki ja se joutu ostaa uuden. Onneks mä lupasin urhoollisesti korjata sen vanhan. Nähtäväksi jää meninkö lupaamaan liikoja.




Ihan lämmin päivä vielä. Toista taitaa olla luvassa ensviikoksi. Mun puolesta sais tulla vaikka lunta.














Tais olla syksyn viimeset puolukat.




Veikka ja Viivi saa nykyään olla jo ihan vapaasti pihalla. Niiden touhuja seuraillessa aika meneekin rattosasti.




Menis aika myös Sunnylle palloa viskoessa, mut Sunny ei vaan oikein välitä mun säälittävistä kiskasuista, jotka lentää vajaa kymmenen metriä ja huonolla tuurilla osuu sitä päähän.








Kattokaa! Oon ettiny tota hupparia joka paikasta ja nyt niitä oli tullu lisää Onlyyn ja vieläpä suoraan alerekkiin!!! Voi sitä ilonpäivää.












Niklaksella oli lauantai-iltana kuumetta, joten olin jo ihan kauhuissani päästäänkö ollenkaan sieneen. Mut kuten kuvasta näkyy, päästiin me.










Ja löytyhän niitä sieniäkin. Huomaa punaset kumpparit. Näitä omat jalat kuvassa -kuvia taitaa muutenkin olla näissä kuvissa vähän luvattoman paljon.










Meillä on valehtelematta pöydät ja lattiat täynnä noita sieniä, kun niitä pitää nyt noin viikko kuivatella. Lisäksi niiden kuivatuspiste sijaitsee mun työpisteen vieressä, joten jonkin asteista sienen hajuun hajoilua lienee luvassa.

Nyt voiskin sitten olla aika nukkumaanmenon. Tehtiin Niklan kanssa vielä iltapalaksi plus alkuviikon eväiksi pizzaa jämäaineksista ja sienireissulta löytyneistä parista kanttarellista. Nams, herkkueväät luvassa ja olin jo valmistautunut kaupan eineksiin.