9.9.2009

Viikko Tarun kanssa

Moimoi,

Tältä viikolta lienee turha odotella tän postauksen jälkeen merkintää, sillä mulla on koko loppuviikoksi ohjelmaa ja jos vapaa-aikaa jostain syystä jää, mennee se ihan vaan löhöämiseen tai siivoiluun.

Kerronpa nyt kuitenkin mun viikko-ohjelman, jotta voin kerrankin päteä sillä, että mun elämässä joskus edes tapahtuu.

Maanantai:
- Kävin töiden jälkeen hakemassa Tikkurilasta tulosteita ja sen jälkeen keskustassa Ginassa etsimässä legginsejä, jotka kuitenkin saapuu liikkeeseen vasta ensiviikolla.


Oon ihan satavarma, että kun ensiviikolla ehdin Ginaan, on kaikki pienet koot jo myyty ja jäin ilman näitä ihanuuksia.
- Lisäksi tein ruokaa.

Tiistai:
- Ostettiin Niklaksen kanssa kuukausikortit salille ja käytiin ekaa kertaa testaamassa. Salillakäynti ei ollutkaan iiiihan niin kammohirveetä kuin muistelin, mutta ei se silti mun lempparilaji ole.
- Loppuillan käytinkin sitten edellisenä päivänä hakemieni tulosteiden pohjustukseen.

Keskiviikko:
- Menen töistä suoraan keskustaan ja leffaan. Sitä ennen käydään syömässä, jos ehdin ajoissa paikalle.


- Kotona pitäisi vielä pohjustaa pari tulostetta, kun eilen loppui liima kesken.

Torstai:
- Lähden töistä aiemmin ja suuntaan (taas) keskustaan ja yhteen tärkeeseen tapaamiseen. Tästä toivottavasti myöhemmin lisää.
- Jos tuo tapaaminen ei kestä tuhottoman kauan mennään Jutan kanssa Cakepartyyn, joka on osa Design weekia. Siellä siis on esillä ymmärrykseni mukaan designattuja Kakkukeisarin kakkuja, joita saa myös maistaa. Tää on niin mulle suunnattu tapahtuma.


Perjantai:
- Mennään ehkä Habitareen, toinen vaihtoehto on sunnuntai. Sain töistä luontaisetuna lippuja, kun meillä on siellä osasto, joten pitänee mennä katsomaan millainen tapahtuma on kyseessä.
- Pitäisi ehtiä myös piipahtaa kaverin läksiäisissä.

Lauantai:
- Meidän talon pihalla on pihakirppis, jonne mennään pariksi tunniksi myymään. Voitte lisätä haluamaanne päivään tuonne aiempiin kohtiin myytävien vaatteiden valitsemisen ja kuvaamisen kavereita varten.
- Illalla mennään jonnekin wannabe-rapujuhliin, jonne pitäisi tehdä ja viedä jotain syötävää mukanaan. Ajateltiin tsatsikia ja jotain(mitä?).

Sunnuntai:
Tää on viikon helpoin päivä ja tarkotuksellisesti jätetty tyhjäksi, kun sunnuntaisin ei vaan jaksa mitään. Vois kyllä siivoo ja käydä salilla jos jaksaa.
Voi myös olla että mulla oli jo tällekin päivälle jotain, jonka oon totaalisesti unohtanut.

Et silleen. Jee, kerrankin koko viikko tekemistä.

3 kommenttia:

Jutta kirjoitti...

"Perjantaina menen myös Korjaamolle Design marketseille!"

Taru kirjoitti...

Ainiin sekin vielä.

topihenrikki kirjoitti...

muutenhan kirjoittelet tätä blogia niin usein ja montakertaaviikossa ;>