15.4.2009

Ra-ra-ra-raglaah

Lupailin tossa aiemmin päivällä vielä raclettegrillailuillan kuviakin tälle päivälle, joten tässä niitä tulisi. Matka Topille ja Sapelle tyssäs heti alkuunsa melkein kotipihaan, kun Niklas tajusi unohtaneensa hammasharjansa ja kääntyi takaisin sitä hakemaan. Odotellessa sitten napsin parit maisemakuvat teidän riemuksi meidän rantsusta.






Mun pyörä. <3____<3 Vaikka se rakkausjuttu onkin, niin voin vaihtaa punaiseen vastaavaan, jos jollain on ja haluaa mielummin vihreän. Punaista ei vaan taideta tehdä mattana ja se olisi mielestäni kivempi kuin kiiltävä.






Ja saapuihan se kadonnut lammaskin sieltä sitten lopulta kaunis ilme naamallaan.

Raclettegrillaushan tapahtuu tollasella ihmeellisen näköisellä grillillä, jonka päällä voi paistaa kasviksia ja jotain pientä lihaa. Meillä oli kasviksien lisäksi makkaraa, jotain oudon nimistä "leikkelettä", herkkusieniä tuorejuustotäytteellä pekonin sisällä, pelkkää pekonia ja sitten tietysti sitä juustoa, johon niitä juttuja ois kuulunut dippailla tms. Mielestäni oli kuitenkin helpompi syödä ilman juustoa, vaikka ei se juustokaan ollut pahaa. Tuoksu oli kyllä aika hirveä.














Hyvää oli. Tullaan uudestaankin. Alko itseasiassa heti tehdä mieli noita grillattuja kesäkurpitsoja ja salaattia valkosipulikastikkeella. Jaksaiskohan vielä kauppaan?

Seuraavana aamuna hetki makoiltiin ja hengailtiin ja sitten lähdettiin takaisin kotiinpäin pyöräilemään, että ehtii tehdäkin jotain (ei ehtinyt) ennen tyttöjen iltaa. Eksyttiin kuitenkin yhdessä kohtaa harhaan, niinkun ois muutenkaan tiedetty missä oltiin menossa kulloinkin, ja päädyttiin Laajasaloon. Onneksi olin käynyt sieltä kerran hakemassa yhden huutoneti-ostokseni, muuten ois varmasti ajettu vielä pahemmin hukkaan, kun ois luultu olevamme jossain ihan muualla.















Huomenna oon muuten menossa Tallinnaan! Jiha. Tosin vaan vanhempien ja äidin siskon kanssa, mutta kuitenkin. Ottanen kameran mukaan, joten saatte sitten vaihteen vuoksi ihailla eri naamoja välillä.

1 kommentti:

Tiina kirjoitti...

Kiva nähdä kuvia tyypeistä. Toi ruoka näyttää tosi namilta, pitäs harkita tollasen grillihommelin hankkimista :)