Niitä päiviä, kun ei kannattaisi edes sängystä nousta

Tää päivä on kyllä ollut mun osalta niin penkin alle. Tää olisi ollut oikeastaan osittain ennustettavissa jo eilen, sillä sain aamulla kuulla, etten saakaan osallistua Niklaksen työpaikan juhliin, koska osakkaat oli päättäneet niin. Tietysti olin koko aamupäivän käyttänyt Itiksessä hengailuun ja ostellut juhla-asuni puuttuvat osaset. Kerrankin löysin täydelliset yksilöt ja vieläpä halvalla. Onneksi sentään olivat sellaisia, joita voi käyttää myös arkena. Löysin muuten myös Minnan ja Laurin ensi kuussa juhlittaviin häihin mekon.

Mut jos palattaisiin takaisin tähän päivään. Mun mielessä siinsi aikainen aamulenkki ja olin päättänyt nousta ylös, kun Niklas lähtee töihin. Yllättäen nukahdin kuitenkin heti oven sulkeuduttua uudelleen, tietysti johonkin maailman parhaimpaan nukkuma-asentoon, josta sitten heräsin kello 10.30 niskat, hartiat ja selkä maailman pahiten jumissa. Oli samantien selvää, että sekä aikainen että koko aamulenkki saisivat nyt jäädä.

Ärsytystä lisäsi entisestään, kun menin keittiöön hakemaan vähän kaalia aamiaiseksi ja "törmäsin" eilen öljyämääni ruokapöytään. Olin tyhmyyttäni kuvitellut, että se olisi aamulla jo kuivunut, vaikka Niklas olikin sanonut, että pöytä täytyy aamulla vielä pyyhkiä ja antaa sen jälkeen vapaasti kuivua. Ei auttanut muu, kun alkaa työhön ja kantaa läppäri evakkoon olkkariin, jossa olenkin viettänyt koko tämän päivän. Onneksi on sentään tää uusi ja ihanan kova sohva, jolla istua.

Mun päivän suunnitelmiin kuului myös järjestelyä, siivousta, imurointia ja tiskausta. Ihan vain teidän viihtyvyyttänne ajatellen, tulkaapa siis lauantaina tupareihin. Siivoilu ei kuitenkaan ollut mitenkään kivointa, kun koko selkä oli täysin jumissa vielä monta tuntia ylösnousemisen jälkeen eikä mitkään venytykset asiaa auttaneet. Aina ylösnoustessa tuntui hetken siltä, että silmissä sumenee, mutta sain kuitenkin kaiken suht kunnialla tehtyä, mitä nyt tiskatessa onnistuin pudottamaan salaatin multaruukun roskiksesta kaapin pohjalle ja siitä edelleen lattialle.

En yleensä tykkää kiroilusta, mutta tänään on tehnyt mieli sanoa muutama ärräpää. Normaalioloissa tämmöinen peruspaskapäivä ei olisi kovin pahajuttu, mutta miksi sen pitää sattua juuri sille päivälle, kun lohdutushaleja saa odottaa puolenyön yli. Ajattelin kuitenkin piristää muuten typerää päivääni vierailulla Makuuniin ja grillata iltapalaksi yhden tulisen makkaran ja tomaatin. Muutoin olenkin kuluttanut iltaani katsomalla You Tubesta dokumenttia Daniel Tammetista (katso myös loput neljä osaa), joka on eräänlainen "Rain man". Lisäksi olen katsonut Urheilukanavalta lempparikesäurheilulajiani, eli pesistä.







Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kohtahan se onkin jo Lostin aika ja sitten voi pikkuhiljaa alkaa odotella Niklasta kotiin.

Ps. Edellisessä merkinnässäni hehkuttamani tapahtumat ovat osaltani aika hyvin peruuntuneet: tämänpäiväisiin juhliin en päässyt, huomisesta piknikistä en vielä tiedä ehdinkö sinne ja ensiviikkoinen Varkauden reissu siirrettiin suosiolla parin viikon päähän.