13.5.2009

My life ain't so special

Säästin kaiken valittelun tähän tän päivän kolmanteen(!!) merkintään. Ensin kuitenkin vähän ilosempia asioita. Kävin tänään viimeinkin näyttämässä puuttuvia papereita työkkärissä. En oo oikein jaksanut käydä siellä, koska mua vähän ärsyttää matkustaa aina keskustaan sen takia. Lisäksi mun piti näyttää myös kaksi työtodistusta, jotka sain vasta eilen. No sain nyt kuitenkin itseäni niskasta kiinni pitkällisen vitkuttelun seurauksena ja matkasin työkkäriin. Onneks neuvontaan ei ollut pitkää jonoa, eikä mulla ollut asiaa muualle kuin siihen. Siihen tuli vielä just sopivasti toinen työntekijä, joten pääsin hoitamaan asiani melkeenpä heti ovesta astuttuani. Työkkärin täti kirjas mun tiedot ylös ja lupasi vielä selvittää saisinko vähän aikaa korotettua työttömyystukea, koska mut on irtisanottu taloudellisin perustein. Kelpais mulle.

En muista oonko vielä maininnut, mut laskin tuossa yksi päivä tilatessani uutta verokorttia, että mun koko loppuvuoden tulot tulee olemaan pienemmät kuin oon tienannut tänä vuonna ennen kun mut irtisanottiin. Jos en siis saa mistään töitä. Melko fantsua. Pitänee jossain vaiheessa alkaa vähän karsia ruokien hienostuneisuudesta. Näin tosin just unta (voin kertoa tämän, koska 1. en usko siihen, ettei unet toteudu jos ne kertoo ja 2. kerroin jo Niklakselle), että pääsin freelanceriksi Niklaksen työpaikalle ja ne lupas maksaa mulle 25 euroa per tunti palkkaa. Ne jotka tietää missä Niklas on töissä, tietää myös miten epärealistista toi on. Siinä samassa unessa myös vähän opastin niitä kuinka paljon niiden kuuluisi maksaa työntekijöilleen palkkaa. Että silleen. Oikeessa elämässä oisin varmaan ollut sen jälkeen tosi haluttua työvoimaa.

Työkkäristä kotiuduttuani yritin hakea töihin Helsingin kaupungille. Niillä on avoimena markkinointisihteerin vira taidemuseoon. Se ois kuulostanut mun mielestä ihan ok työlle, mutta niiden hakusysteemi ja koko rekrytointijärjestelmä on niin ihanan mieltäylentävä, että taisi jäädä väliin. Firefoxilla ja Safarilla niiden sivut ei suostu toimimaan kun hyvällä tuurilla ja silloinkin yleensä jää joku oleellinen kohta näkymättä. Kuten nyt esimerkiksi "hae paikkaa" nappi. Ei mitenkään tärkeetä, että semmonen toimisi. IE:llä kuulema toimii, joten taas on ajateltu pelkästään Windows-käyttäjiä. Ihmeellistä, ettei noin yksinkertaisia asioita voi saada toimimaan kunnolla. Veikkaan kuitenkin, että aika monta prosenttia niidenkin sivujen käyttäjistä tulee sivuille jollain muulla kuin explorerilla. Tää sai mut tosi vihaiseksi, koska yritin tosissani hakea sitä paikkaa (tosin luultavasti en olisi edes saanut sitä, koska mulla ei ole riittävää kiinnostusta, tietotaitoa tai koulustusta alasta). Myös A-lehtien toimiston kyljessä oli iso plagaatti, jossa haettiin ad:ta, mutta sekin oli verkkomedian puolelle. Ei siis edes syytä hakea, koska mun verkko-osaaminen on aika lapsenkengissä, saati sitten ad:n tasolla.

Laitoin maanantaina ihan sikamaisen hyvää kastiketta ja vähän paakkuista, mutta muuten tosi hyvää perunamuusia. Oli pakko ottaa siitä kuva teille, vaikkakaan se ei näytä niin kovin hyvälle lautasella. Ohjeen ajattelin kuitenkin jättää tällä kertaa laittamatta. Laitan sen sitten omaan merkintäänsä, jos kiinnostusta löytyy.


Ehdin syödä jo vähäsen ennen kuin tajusin, että voisi ottaa kuvankin.

Ollaan myös oltu tosi säästäväisiä tässä lähiaikoina. Löydettiin meidän unelmien sohvapöytä melkein puoleen hintaan alesta, joten se oli ihan pakko käydä poistamassa Askosta. Se ei kuitenkaan sopinut yhtään meidän vanhan maton kanssa, joten oli sitten pakko uusia myös matto samassa rytäkässä. Eilen käytiinkin sitten Arabianrannan Hobbyhallissa hakemassa uusi ihana matto, jota ollaan etsitty jo pidemmän aikaa. Nyt ongelmana olisikin enää sohva, joka on auttamatta täysin sopimaton tuohon pöytään. Joku innokas voisi ilmoittautua ostamaan sen meiltä pois, niin voitaisiin ostaa uusi tilalle.


Mut katsokaa nyt, miten paljon paremmalta meidän koti jo näyttää. Nostin verhot eilen tuohon sohvan kulmalle, jos saisi nekin viimein ripustettua paikoilleen.

Oon myös siivonnut osittain meidän vaatehuoneen. Ylähylly pitäisi vielä järjestää uudelleen ja mun sukat, alusvaatteet, vyöt ja bikinit on edelleen muuttolaatikoissa. Niille tosin kävin jo dyykkaamassa meidän roskahuoneesta muoviset korit, jotka odottelee pesua ja käyttöönottoa. Paripäivää sitten dyykkasin myös kivan vaalean puukorin, johon ajattelin istuttaa partsille jonkun kivan kesäkukan. Meidän roskahuone on kyllä välillä tosi aarreaitta ja usein mun tekiskin mieli jäädä sinne penkomaan pidemmäksikin aikaa.

Sisutaminen on siis edennyt aika paljon, joten kämppä alkaa olla kohta tuparikunnossa. Grillauskelitkin alkaa olla jo kohdillaan, joten voitte alkaa pikkuhiljaa odotella kutsuja tipahtelevaksi postiluukuistanne (facebookeihinne).

Ps. Huomatkaa myös kaksi muuta merkintää tältä päivältä.

2 kommenttia:

Maija Eveliina kirjoitti...

oi että tykkään tän blogin tunnelmasta, kirjoitustyylistä ja ulkoasusta! : D

Taru kirjoitti...

Maija, iih. Kiva tietä et joku muukin lukee tätä, kun vaan tutut. Kiitti paljon.