14.5.2009

Työttömän päiväohjelma

Elämä ilman töitä on oikestaan vaihteeksi ollut ihan mukavaakin, vaikka jokapäiväiset tylsistymiskohtaukset ovat edelleen arkipäivää.

Oon käynyt melkeen jokatoinen aamu lenkillä rantsussa juoksemassa. Mun lenkkiseurana on vakkarihanhet, -silkkiuikut, -sorsat, -nokikanat ja -koiranulkoiluttajat. Lenkkeilyn jälkeen mun ohjelmaan kuuluu työnhakua ja suihkussakäyntiä valinnaisen ajan verran.

Puolenpäivän jälkeen yleensä joko syön tai alottelen ruuanlaittoa. Syömäilyn yhteydessä luen blogit ja uutiset netistä ja seurailen ikkunasta koiranulkoiluttajia. Iltapäivästä käyn työnhakusivut vielä toisen kerran läpi ja koitan keksiä uusia hakusanoja googletettavaksi, yleensä tuloksetta.

Niklas tulee kotiin joskus puoli kuuden - kuuden aikaan ja sitten syödään leipää ja istutaan hetki hiljaa vastakkaisilla paikoilla pöydän ääressä. Niklas menee makkariin omalle koneelleen ja minä jään omalleni keittiöön.

Iltaisin ollaan käyty nyt kohta viikon ajan vielä myöhään heittelemässä korista tässä läheisellä urheilukentällä. Siellä meitä viihdyttää yleensä (Topin ja Saijan lisäksi) satunnainen määrä jäniksiä. Eilenkin nähtiin ainakin kuusi jänistä, jotka juoksi peräkanaa toistensa pepuissa kiinni. Niillä on vissiin parinmuodostusaika.

Tänään kävin perusohjelmani lisäksi kaupasta lisää jauhoja, kun edellinen pussi tyhjeni eilen pitsapohjaa tehdessä. Sorruin myös ostamaan herneitä, jotka ei olleet yhtään niin hyviä kuin edellisellä kerralla. Olisi varmaan pitänyt ostaa kirsikoita, joita meinasin ensin ostaa. Ostin myös illaksi Lostille rasiallisen tummia viinirypäleitä. Nyt uunissa paistuu toinen ja viimeinen pellillinen sämpylöitä, joita oon lupaillu Niklakselle tekeväni koko viikon. Laitoin niihin paljon rusinoita, porkkanaa ja auringonkukansiemeniä. Toivottavasti ne sopii yhteen.

Huomenna ollaan menossa taas vaihteeksi Porvooseen viikonlopuksi auttelemaan Niklaksen siskoa muutossa. Käydään varmaan samalla myös Ikeassa, joten saadaan ehkä viimein ostettua kylppäriin ja vaatehuoneeseen parit puuttuvat tangot. Sohvaosaston ohi mut joutuu ehkä taluttamaan, etten sorru ostamaan uutta sohvaa. Ikeassa kun on tällähetkellä meidän ykkösvaihtoehto uudeksi sohvaksi.

Tästä tuli nyt tällanen kuvaton postaus. Katotaan josko nappaisin tähän kuvan sämpylöistä, jahka ne valmistuu.

1 kommentti:

Jutta kirjoitti...

Voitteko tuoda mulle Ikeasta yhden mustan tai harmaan sellasen kenkäroikottimen? Sellasen mikä sulla oli joskus kylppärissä. Jonkun nätin, ei tartte tuoda, jos on vaan rumia.