13.5.2009

Varoitus: Seuraa eläimiä koko postaukselta

Viikonloppuna käytiin kesän ensimmäistä kertaa Korkeasaaressa. Ostettiin sinne koko vuoden kelpaavat liput, joten päästään sinne tästä eteenpäin ilmaiseksi ihan koska vaan halutaan. Kertalippuhan olisi maksanut 10 euroa ja tuo vuosilippu maksoi 30 euroa, joten mielestäni ihan hyvä kauppa.

Tässä nyt tulisi kuitenkin kuvia siltä reissulta. Jos et pidä eläimistä tai oot jo kyllästynyt Korkeasaaren otuksiin, voit huoletta skipata tämän merkinnän. Tässä ei käsitellä mitään muuta.




Keksittiin Niklaksen kanssa sunnuntaina, että mentäis Korkeasaareen, kun siitä on ollut jo pidemmän aikaa puhe. Pyydettiin Jutta mukaan, tehtiin parit eväsleivät matkaeväiksi ja edellispäiväisen salaatin jämät purkkiin ja suunnattiin matkalle. Jouduttiin heti ensimmäikseksi pysähtymään Kulosaareen odottamaan Juttaa, joten ehdin räpsiä nämä pari turistikuvaa. Noi kengät muuten hierti ihan sikana. Ne on silti ihanat ja aion keksiä meidän rakkautta nirhaaviin kantapääjuttuihin jonkun kikkakolmosen (melkonen lausehirviö. Ei pitäis yrittää olla liian hienosanainen.)




Jutta saapui melko nopsaan ja päästiin jatkamaan meidän matkaa kohti tuulista Korkeasaarta. Ostettiin liput ja autettiin vähän amurintiikereitä. Oli niin säälittävää, kun tuolla boxissa ei ollut yhtään rahaa. Pois lähtiessä joku oli kyllä ehtinyt kerätä ne jo pois, joten tän täytyi olla joku mainoskikka.






En jaksanut ottaa mun digijärjestelmäkameraa mukaan, koska mulla oli jo olkalaukku ja eväskassi, joten nää kuvat on sit vähän sen mukaisia. Niklaksella on tosi ihania lähiksiä kaikista elukoista, laitan sen linkin tänne, jos se laittaa niitä kuvia joskus jonnekin esille. Mun kuvat nyt on tämmösiä turistihömppiä, älkää ottako liian vakavasti.


Kotikissa (oikeesti villikissa). Manulia ei taaskaan näkynyt, vaikka koitettiin kuinka tihrustaa joka nurkka läpi.


Jesh, vuoden toinen virallinen kukkakuva.


Jotain pitkäkärsäisiä eläimiä. Oliko nää niitä norsuja?










Ihan perussuomimaisema. Hirviä?


Tää oli varmaan mun ainoo "lähis", joten se oli pakko laittaa.


Noita riikinkukkoja pyrstö auki oli siellä oikeesti vähän joka kulman takana. Ehkä niillä oli menossa parinmuodostusaika tms.


Asukuva Jutan blogiin. Olehyvä Jutta.


Pakotin Niklaksen istumaan tonne kuvaa varten. Melko innokas ilme.
















Joo tässä vaiheessa ois ehkä viimeistään hyvä mainita, ettei toi vesi ollut oikeesti noin keltaista. En jaksanut muuttaa kameran asetuksia tarpeeks ja myös kuvien muokkaaminen oli yllättävän paljon energiaa vaativaa toimintaa.


Tästä tulee väistämättä mieleen sellaset limalöllökät, mitä sai kolikkoautomaateista kun oltiin pieniä. Sit ne piti kiskasta voimien takaa johonkin seinään tai kattoon roikkumaan ja oli hullun siistiä. Kuka muistaa?




Kaikki muut oli piilossa paitsi noi kaksi. En ala. Noi oli sentään kai jotain poikasia.


Luultiin ensin, ettei karhut oo ulkona ollenkaan. Tajuttiin onneks kävellä vielä vähän matkaa eteenpäin, sillä ne olikin vaan toisella puolella häkkiä piilossa.




Mun paras kuva pikkupandasta. Oon niin pettynyt, ettei mun kameralla päässyt lähemmäs. Ne oli niin suloisia pehmolelun näköisiä, kun ne nukkui pää oksanhaarassa ja jalat maata kohti roikkuen. Hmmmh. No Niklaksella on niistäkin lähiksiä. Ehkä näätte joskus.

1 kommentti:

Jutta kirjoitti...

Minä muistan!