31.8.2009

Puolukkapiirakka (pellillinen)

Viikonloppuna kerätyistä puolukoista tein uunipellillisen piirakkaa Niklaksen ja etenkin mun iloksi. Niklaksen mielestä kun piirakka oli vähän liian hapanta. Mikäli tykkää enemmän makeasta kuin happamasta, kannattaakin tähän ohjeeseen lisätä täytteen määrää. Tosin itse en mitannut käytettyjen puolukoiden määrää, joten voihan olla niinkin, että käytin liikaa puolukoita ja oikeilla suhteilla tehtynä piirakka ei kaipaisi mitään muutoksia.



Tarvitset:

Pohja:
5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruislesettä
2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
2 munaa
2 dl vaniljajogurttia
200 g margariinia sulatettuna

Täyte:
6-8 dl puolukoita
4 dl vaniljajogurttia
2 munaa
4 tl vanilliinisokeria

Sekoita pohjan kuivat aineet ja lisää sen jälkeen muut aineet ja sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina korkeareunaiselle uunipellille tasaisesti.

Ripottele puolukat pohjan päälle. Sekoita loput täytteen aineet keskenään ja kaada koko sotku marjojen päälle.

Paista uunin keskiosassa 200 asteessa noin 35 minuuttia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos herkullisesta ohjeesta, etsin puolukkapiirakan reseptiä ja tätä kokeilen!

Anonyymi kirjoitti...

Muutellen hieman ohjetta olen tehnyt tällä pohjalla myös mokkaruutuja. Tosi hyvä pohja ja helppo tehdä. Rasvan pohjaan puolitin ja lisäsin vähän maitoa. Vaniljajugurtin korvasin partaukolla ja vanlijasokerilla. Ruislese on lesesekoitusta. Pohjan jugurtin korvasin purkilla rahkaa ja pari desiä partaukkoa ja puolukoita noin puolet tuosta määrästä. Sokeria laitoin myös täytteeseen. Tosi hyvää. Kiitos tästä