4.3.2009

I has a animation

Moi.



Tossa näätte mun viiden sekunnin pähkäilyn tuloksen eli päivän työasu. Tein teille vielä hienon animaationkin, jonka tekoon meni melkein tunti, koska fotarin helppo animointi väline on muuttunut niin paljon, et tommosen stopmotionin teko on ihan sika vaikeeta tähän aikaan iltapäivästä. No eipä tarvinnut tehdä oikeita töitä. Niitäkin nimittäin löytyisi, pitkästä aikaa. Olkoon tuo kätösteni tuotos vaikka anteeksi pyyntönä pitämättömistä lupauksista merkintöjen suhteen. Nyt voin oikeesti vannoa, että otan ne kuvat viimestään viikonloppuna meidän kämpästä ja sit teen kunnon postauksenkin.

Haluaisin vielä sanoa, että jos joku omistaa ylimääräisen Ginan olkaimettoman farkkumekon ja haluaa päästä siitä eroon, olen valmis ottamaan/ostamaan kyseisen ihanuuden itselleni. Olin ostamassa tätä silloin kun ne oli juuri tulleet kauppoihin, mutta olin kerännyt jo sylillisen tavaraa mukaani, joten mekko sai jäädä sillä kertaa ja sitten unohdin koko murheen kryynin olemassaolon. Nyt niitä ei tietysti saa enää mistään. Elikkä tämä yksilö kyseessä:



(kuva Tyylitaivaasta)

4 kommenttia:

Jutta kirjoitti...

Eikä oo edes vaikea se animaatiohässäkkä. Toivoo etin ekalla kertaa varmaan lähemmäs tunnin, mihin Imageready on piilotettu kunnes tajusin Googlettaa.

ssaspsu kirjoitti...

eeeet sä voi ostaa sylillistä vaaatteita ginarikotista koska se on sun vihaama kauppa ja siel on pelkkiä paskoja rönttösiä :)

Taru kirjoitti...

Saija: en mä niitä kaikkia ollu ostanu sieltä.

Herny: Onks sullaki iMac nykyään vai siis onks sulla se töissä?

Taru kirjoitti...

Herny: Mä oisin kuvitellu et Verkkiksessä ollaan pc-ihkuttajia. Mut hyvä ettei.