8.3.2009

Megakuvapostau

Seuraa kauan odotettu kämppämerkintä ja lupaanpa että tästä tulee mun mahtavan blogihistorian pisin ja kuvarikkain merkintä. Tiedossa on nimittäin lisäksi meidän ulkoilukuvia tän päiväiseltä kävelylenkiltä, kaks ruokaohjetta naistenpäivän kunniaksi ja olikohan vielä muuta. Kuvat on vielä kameroissa, sillä ajattelin lisätä ne tähän lopuksi, koska ei olla vielä tehty sitä toista ruokaa.

Aloitetaa vaikka tällasella sneakpeakilla meidän kämpästä. Tässä silitän meidän makkarin verhoja. Ei olla saatu verhoja ripustettua, kun täällä on ihan vammaset kiskot eikä ne verhopidikkeet kulje kunnolla siellä. Nyt oli sit kuitenkin pakko laittaa makkariin viimein verhot, kun alkaa olla aamuisin niin valoisaa, et tänäänkin heräsin jo puoli kahdeksalta.



Tossa kuvassa näkyy muuten myös mun uus tukka, jonka Niklas mun pienellä avustuksella leikkas eilen. Koko juttuhan meni niinkin hauskasti, et menin kylppäriin rasvaamaan mun kasvoja, mut sinne päästessäni sainkin päähäni leikkaa otsiksen. En sit tyytynyt siihen vaan saksasin samantien vähän sivultakin, mut koska se ei sopinut mun ylikasvaneeseen reuhkaan, sai Niklas kunnian viimeistellä mun luukin. Nyt mun tukka on toiselta puolelta electro ja toiselta Maria Veitola.



Tää on se Maria Veitola puoli. Kuvan pöllin ilman lupaa Jutan facebookista.

Tänään käytiin Niklaksen kanssa kävelyllä meidän lempparipaikassa eli jäällä. Oli taas niin huippua, kun aurinko paisto. Mun on oikeestaan tosi vaikee saada pieneen päähäni mahtumaan et asutaan näin ihanalla paikalla. Siis kattokaa ite, jos ette usko. Tosta on meille kahden minuutin matka.



Meidän talo jää tonne takaoikeelle. Oisin ottanu siitä kuvan, mut se ei ihan näy toisten korkeempien talojen takaa. Tossa rannassa on myös tosi pitkä hiekkaranta. Arvatkaa mistä mut löytää kesällä.



Yksinkertasesti ihanaa. Käytiin tuol saaressa viimeks kun käytiin kävelee. Sinne menee Laajasalon puolelta ihana silta semmoselta kukkulalta jossa on yks penkki. Näytti tosi romanttiselle.



Kaikkii ihanii pikku purtiloita.



Esim tää. Iiih. Voinko saada samanlaisen. Suunnittelin meille soutuvenettä tonne satamaan, mut Niklas väitti ettei sillä pääsis siitä satamasta pois.



Joku onnellisen näkönen lenkkeilijä.



Se sama hyypiö änkes kaikkiin mun kuviin.



Viel lisää näitä ihania. Eiköhän nää ala riittää pikkuhiljaa. Saitte varmaan käsityksen mitä tarkotan. Vähän erimeininki, kun vertaa vaiks Koivikseen, jossa asuin vielä pari kolme vuotta sitten.



Loppuun vielä yks pöljä turistikuva.



Sit ekaan ruokaohjeeseen eli:

Lohta, perunamuusia, punajuurilohkoja ja spessuhollandaisekastiketta.

Tarvitset:
Lohifileen
Mausteeksi pippuria, valkopippuria ja suolaa

Tuoreita punajuuria

Perunoita
Ihan himppasen verran voita
Suolaa jos tykkää, itse en käyttänyt
Maitoa

Hollandaisekastikepurkki tai
Hollandaisekastikepussi
Mikäli käytät pussia, tarvitset myös maitoa ja voita
Kaksi keitettyä kananmunaa
Vajaa yks sipuli

Kuori ja pilko perunat pieneksi. Mitä pienempiä, sitä nopeemmin myös tulee valmista. Sillähän ei oo mitään merkitystä, miltä ne siellä kattilassa näyttää, kun ne kuitenkin lopuksi sössätään. Heitä palaset kattilaan, perään vettä ja laita kiehumaan.

Perunoiden kypsymistä odotellessa voidaan tehdä kala ja punajuurilohkot. Uuni kannattaa laittaa päälle jo heti alussa, sillä tän valmistus käy tosi sukkelaan. Meillä oli valmiina suht ruodoton file, kun Niklas oli sen jo operoinut aiemmin viikolla. Jos ostit ruodollisen fileen, kantsii koittaa nyppiä isoimpia ruotoja pois. Se helpottaa syömistä.



Kuori punajuuri ja pilko lohkoiksi. Filee asetetaan uunipellille ja sen ympärille levitetään punajuurilohkot. Esimerkkikuvassani on yhden suht ison punajuuren lohkot, joten siitä voi päätellä kuinka paljon punajuurta kannattaa ostaa. Mulla oli vaan toi yks punajuuri, joka oli jäänyt yli edelliskerrasta, muuten oisin tehnyt isomman satsin. Kala kannattaa maustaa kevyesti. Ei haittaa, jos jää vähämausteiseksi, jokainen voi sitten lautasella maustaa oman maun mukaan. Meillä menee ainakin usein niin, että mun mielestä kala on just sopivan mausteista ja Niklas kaipaa siihen lisää makua. Sit vaan pelti uuniin ja odottelemaan. Kypsymiseen menee varmaan joku 20 minuuttia, mut en laita päätäni pantiksi. En oo koskaan kattonut kellosta. ei sit syytetä mua, jos jää raaksi tai ylikypsyy.



Hollandaisekastike olikin tällä aterialla Niklaksen vastuulla, joten tässä vaan ihan simppeliohje. Katso kastikkeen valmistusohje joko purkista tai pussista. Valmiikseen kastikkeeseen lisätään sipulipaloja ja keitetyt kananmunat pieninä palasina. Se olikin sit siinä ja valmista tuli. Tältä sen pitäisi näyttää.





Jotta jännärit meidän kämpästä säilyis loppuun saakka, säätetään kuvat loppuhuipennukseksi. Tässä siis ruokaohje numero kaksi.

Leipäjuustoa ja lakkahilloa

Tää on maailman helpoin herkku maailmassa.

Tarvitset:
Leipäjuustoa/Narskujuustoa/mikä sen nimi mielessäsi onkaan
Lakkahilloa

Pilko juusto sopiviksi suupaloiksi ja asettele nätit nököt hilloa päälle. Nautiskele. Namnam alkaa tehdä niin kovin mieli. Ei olla siis vielä tässä vaiheessa tehty tätä.



Ne jotka ei olleet Jutan synttäriparteissa, eikä oo kattonu näitä kuvia jo Facebookin kautta, voi käydä nauramassa meille täällä. Valitin siis Pekalle, et oon aina halunnu ottaa tollasii kuvii ja sit se laitto mun kameran asetukset niin, että noita tuli kun paino laukasinta ja sen jälkeen heilutteli kameraa hervottomasti eri valonlähteiden suuntiin. Mahto olla näky. Meillä oli kuitenkin hauskaa. Eikä oltu oikeesti niin humalaisia kukaan kun noi antaa ymmärtää. Oikeesti.

Ja tättärää. Nyt ne paljon puhutut kämppäkuvat. Kylppärin kuvia ette nyt valitettavasti näe, koska siellä on kaikki vielä eniten vaiheessa. Tai ainakin yhtä vaiheessa kuin vaatehuoneessa ja partsilla, joita ette myöskään tässä merkinnässä pääse ihastelemaan. Parvekekuvan puuttuminen on oikeestaan aika harmi juttu ja myönnän, et sen kuvan ois pitänyt olla tässä vaikkei sitä ookaan vielä laitettu. Mut unohdin kuvaa sen ja nyt on jo niin pimeetä, ettei siin ois järkee.



Tältä näyttää kun astuu meille sisään. Paitsi toi Niklaksen laskutakki ei kuulu tohon. Saatte syyttää Juttaa ettei oo ihan viimeisteltyjä kuvia sisustuksen puolesta, kun sillä oli niin kiire saada näitä kuvii tänne. Ok ja vähä muaki, kun mä oon lupaillu näitä jo niin kauan.



Eteisen lipasto. Huomatkaa komea poran laturi ja patterilaatikko.



Makkarin ja keittiön sisäänkäynnit. Joo ja kylppärin kanssa näköjään. Näyttääpä toi mun pari vuotta sitten modaama Ikealamppu tässä kivalle.



Olkkaria keittiön ovelta kuvattuna. Toi ovi mikä melkein näkyy on meidän vaatehuoneeseen. Tässä vaiheessa kuvittelin vielä siivoovani meidän makkarin loppuun tänään, joten siksi toi imurin johto tossa kuvassa.



Noloin eka alta pois. Niklas alko järkkää meidän makkarin kaappeja ja tältä siellä nyt näyttää. Kaapit on kuitenkin paljon paremmassa kunnossa, joskaan homma ei oo valmis, kuten kuvasta voinee päätellä. En kuitenkaan viittinyt olla kuvaamatta makkaria, kun skippaan jo niin monta huonetta. Ihailkaa vaikka meidän lakanoita tässä. Ja Niklaksen ekaa pehmolelua, joka on siis toi panda.



Keittiön pöytä. Aaaai toi on ihanan iso ja just passeli tohon. Näkee hyvin kaikki koirien ulkoiluttajat ikkunasta. Ton ikkunan takana on siis Herttoniemen kartanon iso puistoalue. Otan näkymäkuvat sit seuraavaks. En lupaa koska. Lamppukin on uus.



Keittiön loppuosa. Ruuat uunissa ja sillee. Huomatkaa mun rakas eli tiskikone.



Meidän pikku puutarha. Partsille tulee sit kesällä vaikka mitä kivaa, kun on tilaa. Näillä pärjätään siihen saakka. Tossa purkissa on siis ituja, sit chili valkeessa ruukussa ja basilika raidallisessa.



Lopuks viel olkkari. Ja joku hullu taas pilannu mun kuvan.



Voitte kuvitella miltä toi lipasto näyttää pari tuntii siivouksen jälkeen, kun se on noin lähellä tota häkkiä. Huomatkaa myös hienoakin hienompi koristeemme: rikkalapio.



Tässä irkkaan, surffaan, bloggaan jne eli vietän suurimman osan päivistäni.



Viimeiseksi vielä kunnon kuva mun synttärilahjalampusta. Kuin ihana se on<3. Niklas siis osti ton mulle synttäriks. Vähän myöhässä tosin, mut kannatti odottaa. Ainoo ettei toi toinen lamppu sovi yhtään ton kanssa. Eipä me oltu sitä muutenkaan säästämässä.

No miltä näytti. Onks yhtään kodikasta? Sekasta ainakin vielä vaik just vietin puol päivää järkkäillen. Ehkä ens viikonloppuna saadaan jo jotain seinillekin ja olkkariinki verhot.

5 kommenttia:

Jutta kirjoitti...

Hahhah, mitä Niklas tekee tossa yhdessä kuvassa? :D Mun pitää kyllä ehdottomasti tulla katsomaan tota lamppua ja keittiötä, kun en saanut mieleistäni näkökulmaa vielä noista kuvista kun oli niin sottasta. Varmasti oikein mukavaa silti.

nkla kirjoitti...

No mä hehkeästi koitin Tarulle tanssia mut silti tulee vaan haukkuja :( Sai jäädä tanssit siihen :P

Taru kirjoitti...

Jutta: Miten päin se keittiö oli sotkussa, jossei lasketa ruuan laittoa. En tajuu. Eikä olkkarikaan ollu kyl sekasin. Ihme siivoushirmu. Mut tervetuloa vaan. Saa tulla koska tahansa.

topihenrikki kirjoitti...

leipäjuuston tekoon tarvitsee myös parhaimmat ystävät ostamaan sen ;>

Taru kirjoitti...

Topi: Niimpä. Kiitti, ootte ihania <3